Mitä pakkaat hyvinvointireppuusi mukaan?

Nukkumaan käydessä ajattelen: 

Huomenna minä lämmitän saunan, 

pidän itseäni hyvänä, 

kävelytän, uitan, pesen, 

kutsun itseni iltateelle, 

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: 

Sinä pieni urhea nainen, 

minä luotan sinuun. 

- Eeva Kilpi -

Tämä on yksi voimauttava lempiruno. Mitä voin tuolle pienelle urhealle naiselle tai miehelle tehdä, että hänen hyvinvointi lisääntyy?

Tässä runossa on myös esimerkki, miten voi ajatella sisäisen lapsen hoivaamista. Mitä hän nyt tarvitsee? Lepoa, liikuntaa vai kuuntelemista?

Jos elämä on tosi täyttä, on myös vaikea kuulla itseä, ellei tietoisesti ota aikaa.
Oman ajan ottamisen voi aloittaa vaikka viidestätoista minuutista päivässä. Itselle voi tehdä suunitelmaa, millä tavoin voimauttavia hetkiä lähtee lisäämään. Omassa hetkessä voi vain hengitellä, kuulostella kehoa ja mieltä miltä tuntuu tai vaikka kirjoittaa.

Kirjoittaminen on myös hyvä väline itsensä terapioimiseen. Aamuisin voi kirjoittaa aamusivuja. Vapaata tajunnanvirtaa, onko asioita mikä painaa tai stressaa. Kirjoittamisesta voi tulkita, mitä itselle kuuluu.

Kirjoittamalla voi vahvistaa itseä. Ketkä ihmiset ja mitkä kohtaamiset ovat olleet sinulle merkittäviä. Onko joku ihminen, jonka kanssa käyty keskustelu on ollut jonkinlainen taitekohta elämässäsi?
Haluaisitko keskustella kyseisen ihmisen kanssa tällaisesta hetkestä uudestaan tai kiittää häntä?

On tärkeä miettiä miten itseä kohtelee. Onko tyyli aina rankaisevaa, kovaa ja enemmän vaativaa? Riitänkö tällaisena, epätaydellisenä? Onko vartalo aina vääränlainen vai ihailenko itseäsi? Onko minulla ympärillä kaikki se minkä tarvitsen vai janoaako mieli aina lisää ja lisää? Hukutanko materiaalilla jonkun tunteen, joka täytyisi kohdata?

Tarvittaessa uskalla myös myöntää itselle, jos tarvitset ammattiapua. Itselle myöntäminen ja avun hakeminen on iso askel eteenpäin. Ketään lähimmäistä ei voi velvoittaa omaksi terapeutiksi, koska ihmissuhdekin kärsii siitä paljon.

Rohkeasti pakkaamaan omaa hvyinvointireppua, mitä sinne haluat itse mukaan. Luottavaisin mielin kohti omaa suuntaa, elämä kyllä kantaa! <3

Onko hyvinvointisi uhka

Kun teet päätöksen lähteä tutkimusmatkalle elämääsi ja saat lisää hyvinvointia, se ei välttämättä miellytä kaikkia. Joillekin se voi nimittäin olla uhka, että alat voimaan liian hyvin!

Hyvinvointi edellyttää kykyä seistä omilla jaloillaan. Se on tietämistä yhä enemmän, kuka olen, mitä tunnen ja mitä tarvitsen. En ole tässä enää muista riippuvainen. Se on rohkeutta voida hyvin, vaikka muut eivät ole vielä valmiita avaamaan silmiä elämän tosiasioille.

Hyvinvoinnissa on myös riski. Monet vastustavat eri keinoin tällaista päätöstä. Kaikki ne vastustavat, jotka eivät halua ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Tällaiselle ihmiselle toisen päätös voida hyvin on uhka. Hyvinvoinnin saavuttamiseksi  joutuu kohtaamaan traumansa. Kääntämään monta kipeää kiveä ja vaillejäämistä. Voit muistuttaa läheistä samoista, isoista traumoista, että olet vaarassa joutua hylätyksi. Joskus perheenkin hylkäämäksi. Tärkeintä on, ettet enää itse hylkää itseäsi.

Jotta voi hyvin, täytyy uskaltaa olla myös näkyvä. Piirrän ja määrittelen omat rajat. Minä näyn ja kuulun. Minulla on mielipiteitä, vaikka niitä ei hyväksyttäisikään. Hyvinvoiva ihminen ottaa vastuun omista tarpeistaan. Hän ei odota, että muut tekevät hänet onnelliseksi. On vastuutonta valittaa, miten muut itseä kohtelevat, jos ei pidä omista rajoista kiinni. Täytyy myös vakavasti harkita ihmissuhteita, rikotaanko rajoja toistumiseen. Ei tarvitse alkaa kenenkään uhriksi. Muut eivät arvosta minua, jos en itse arvosta itseäni.

                                       Kuvat Suvi Kajava  

Itsenäistyminen omaksi itsekseen, on usein tuskainen prosessi. Kaikki ihmiset eivät ehkä jää rinnallesi. Mutta, kun vaakakuppiin laittaa hyvinvoinnin ja elämänlaadun, niin ei tarvi miettiä kahdesti. Matkaa voi verrata perhoseen. Hauras perhonen voi hautautua painavan lastin alle. Kun sitä aletaan kaivamaan esiin, siivet alkavat vahvistua. Ne alkavat oieta. Jonain päivänä perhonen on valmis lentoon. Jatkossakin lentoreittiä saa valita huolella ja silti välillä tulee törmäys.
Muista, että elämä kantaa, perhostakin. <3

Onnellista, valoisaa ja voimauttavaa matkaa itseesi!

Päivikki

Ps. Kuvan laavullakin on tainnut olla raskas lasti. ;)

Kulissin kaapu

Kulissin todellisuus peittyy salattuun kaapuun. Todellisuuden salassa pitämiseen käytetään valtavasti energiaa. Kulissi voi koskea yhtä ihmistä, koko perhettä tai sukua laajemmin.

Omia kuulumisia voi peittää tai jättää ikävämmät kertomatta. Joskus ehkä ajatella, ettei jaksa puhua mitään raskasta. Eikä aina tarvi jaksaakaan. Saa valita itse kenelle uskoutuu. Vaara on siinä vaiheessa, jos häpeä ottaa liian ison vallan, eikä vuorovaikutuksessa ole rehellisyyttä ja avoimuttaa. Onko olemassa ihmistä, jonka elämässä ei ole välillä vaikeaa ja myös vastoinkäymisiä? Henkilökohtainen kulissi voi murtua pakolla vaikkapa uupumuksen edessä. Todellisuuden paljastaminen on tie kohti tervehtymistä.

Perheissä voidaan salata esimerkiksi päihdeongelmia, perheväkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, henkistä- ja fyysistä väkivaltaa. Etenkin vanhempi sukupolvi ajatteli enemmän, että nämä on asioita, joista ei ole hyvä "huudella", vaan pidetään ne tiedot perheen sisällä.

Paha olo voi kasvaa suureksi, jos tiedostaa, että jotain on pahasti pielessä, mutta pelko perheen paljastamisesta suuri. Pelko voi hyvinkin estää hakemasta apua. Vanhempien auktoriteetti voi olla myös kulissin muurina. Kotoa poismuuton jälkeen silmät voi aueta enemmän ja rohkaistua puhumaan kokemuksistaan ääneen. Ketään ei tarvitse yliymmärtää järjellä, vaan jokaisella on oikeus omaan kokemukseen ja tunteeseen. Toinen ei voi sivusta vähätellä, että ei sinun kokemus voi noin olla.

Auttaako kulissin pitäminen sitten jotakin? Suojelee ainakin häntä tai heitä, joiden toimintaan pitäisi puuttua. Tai tapahtumat ovat jo tapahtuneet, mutta niistä pitäisi tekijällä/tekijöillä kantaa vastuu. Tunteet siirtyvät tutkitustikin epigeneettisesti eli solutasolla.
Näin ollen tieto omasta perimästä, vanhempien, isovanhempien jne voi auttaa itseä tietoisuuteen miksi itse on sellainen kuin on. Miksi reagoi tietyllä tavalla? Onko jotain sukupolvien yli jatkuvia traumoja, kuten seksuaaliset hyväksikäytöt?

Miksi kulissi sitten tulisi paljastaa? Elämänlaatu paranee ja energiaa ei kulu salailuun. Aitous mahdollistaa itselle ja muille mahdollisen avun saamisen. Täytyy voittaaa pelko ja puhua häpeä ääneen.

Jälleen ajattelen lapsia. Että heidän huominen olisi kevyempi.<3

Millaisen vanhemmuuden mallin olet saanut?

Vanhemmuus on jatkuvaa kasvua. Kukaan meistä ei pysty vastaamaan lasten tarpeisiin täydellisesti. Jotta lapsi voi ottaa vastuun omasta elämästään, hän tarvitsee silti lapsuudessaan riittävää vanhemmuutta.
Turvallista, läsnäolevaa aikuisuutta. Aikuisen, joka ottaa vastaan lapsen tunteet riittävästi. Rajat ja rakkautta niiden sisällä. Perheessä huomataan asioita, puhutaan, pyydetään apua, tunnetaan, luotetaaan omaan kokemukseen ja koetaan läheisyyttä.

Mitä paremmin vanhemmat ovat tietoisia omista tunteistaan, sitä parempi itsetunto heillä on. Sitä helpompi heillä on ottaa lasten tunteet vastaan ja tulla heidän kanssa paremmin toimeen. Myös sellaisen lapsen, joka muistuttaa itseä eniten.
Jos ei itse ole saanut olla tarvitseva tai heikko, niin vaikea sitä on sietää lapseltakaan.

Entä millaista on, jos vanhemmuus ei ole riittäävää?
Vanhemmat ovat vieraantuneita itsestään, eivät tiedä millaisia itse todelllisuudessa olevat. He ovat ulkoaohjautuvia esimerkiksi päihteiden, arvostetun aseman tai tavaroiden kautta. Vanhemmat eivät osaa olla läsnä, aito läsnäolo vaatisi kosketuksen itseenkin.

Tällaisessa perheessä ei puhuta, varsinkaan vaikeista asioista ja tunteista. Lapset joutuvat käsittelemään ne itse, usein kyvyttöminä painavat ne syvälle sisimpäänsä. Lapset joutuvat kehittämään itsellen roolin, joka on selviytymiskeino; miellyttäjä, vahvuuteen sairastunut, kiltiksi pakotettu, ylivastuullinen jne.

Mitä aikaisemmin roolin on joutunut ottamaan, sen paksumman kuoren alle jää lapsen todelliset tarpeet ja tunteet. Identiteettiä on näin ollen vaikea muodostaa. Jos tällaisen mallin saamisesta ei ole tietoinen, kierre jatkuu taas seuraavaan sukupolveen.

Vanhemmuudessa syyllisyys riittämättömyydessä on herkästi läsnä. Kukaan ei ole täydellinen. Pähkinänkuoressa se, että miten kohtaat toisen ihmisen, lapsen, jos et ole kohdannut itseäsi.
Mennyttä ei voi muutta, ymmärrys ja anteeksipyyntö ovat auttavia asioita eteenpäin. Lapsi saa tuntea ja hänen kokemuksensa on tosi. Vanhempia ei tarvitse yliymmärtää järjellä.

Millainen on uhrina oleva ihminen?

Uhri on ihminen, joka makaa lattialla ja ihmettelee, miksi hänen yli kävellään. Hän ei itse muuta asioita, että ne voisivat olla toisin, vaan keskittyy valittamiseen. Ulkopuolelle syyttely on hänen vahvuus; on niin vaikea puoliso, hankala työ, liian vähän rahaa, huono terapeutti..

Tekosyitä, minkä taakse paeta? Jos näitä erehtyy kyseenalaistamaan, niin yleensä uhri suuttuu. Hän saa ympärillä olijatkin uskomaan, ettei mitään ole tehtävissä.

Uhri ei osaa ilmaista positiivistä vihaa, jonka avulla piirrämme rajat. Viha suojaa meitä, kukaan ei kävele yli, ohi, tai läpi. Jos viha kielletään, tulee kiltti miellyttäjä ihminen. Viha voidaan purkaa myös aivan vääriin kohteisiin, eikä näin ollen siitä oteta vastuuta.

Uhri ei ole irtaantunut omista vanhemmista. Hän roikkuu muissa kiinni; puolisossa, lapsissa, ystävissä, syvimmiltään vanhemmissa. Hänellä ei ole selkeää kuvaa, kuka hän on ja tarvitsee siksi

paljon hyväksyntää ulkopuolelta.

Kontrollivalinnoilla, esimerkiksi rahalla ja vallalla, voidaan uskotella itselle, että on turvassa, eikä tarvitse muuttua. Voi olla heikko yhteys omaa heikkouteen ja keskeneräisyyteen, eikä täydellisen tarvitse muuttua.

Uhri voi myös eristäytyä. Hän ei ole aito, eikä paljasta itseä. Näin ollen ei pääse myöskään tutustumaan omaan pimeään puoleen. Uhri asettuu yläpuolelle tai alapuolelle; täysin viaton tai hänessä on kaikki vika.

Päihteillä voidaan myös vapauttaa vastuusta. Tehdään itsestä uhri. Seurataan omaa toimintaa sivusta. Näin tuli tehtyä.
Uhri yrittää välttää oman syyllisyyden käsittelyn. Omiin virheisiin ja keskeneräisyyden peittämiseen hän tekee kaikkensa.

Keskeisin asia toipumisessa on, että ihminen alkaa ottamaan vastuuta itsestä ja omasta elämästä. Emme ole enää elämässä kuin sivustakatsojia.
Niin kauan kuin sormi osoittaa omasta pahoin/hyvinvoinnista muualle, ulkoistamme vastuun. Toki välillä tapahtuu asioita, joita emme voi kontrolloida. Se miten suhtaudumme tällaisiin asioihin, on meidän valittavissa.

Päivikki

                                                                        

TUNNERYHMÄ

Kerron vähän enemmän mitä pitää sisällään torstaina alkava uusi tunneryhmä.

Ryhmäläisiltä ei vaadita tietynlaista taustaa tai elämäntilannetta. Asioita käydään läpi perustunteiden kautta; pelko, viha syyllisyys ja häpeä. Ryhmässä puhutaan tunnepuhetta, miltä minusta tuntuu. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja kokemukseen uskonnosta, taustasta tai ihonväristä riippumatta. Kokemus siitä, että juuri minun kokemus on yhtä tärkeä, kuin muiden, on itsetunnollekin tärkeä.

Ensimmäinen tunne on usein pelko, tunteiden ilmaisemisen ja jakamisen pelko. Ryhmässä avautumisen pelon takana voi olla aikaisemmat ikävät kokemukset ryhmistä: kotona, koulussa tai suvussa.

Syyllisyyden ja häpeän paljastaminen ryhmässä on paljon terapeuttisempaa tutkitustikin, kuin yksilöterapiassa. Julkinen häpeä on suurin häpeä ja ryhmässä siitä voi vapautua paljastamalla se. Myös syyllisyyden paljastaminen vaatii toisen/yhteisön hyväksynnän.

Antihäpeä (kielletty häpeä) on kuin musta aukko, joka peitetään kulisseilla. Siitä vapautuu, kun uskaltaa paljastaa häpeän rehellisesti. Paljastaminen on nöyrtymistä totuuden edessä. Se puhdistaa, vapauttaa häpeästä ja anteeksianto itselle tulee samalla mahdolliseksi.

Hyvä ryhmädynamiikka sallii vaikeiden traumojen esiintulon peilausten kautta. Ryhmädynamiikka antaa voimaa jäsenilleen uskaltaa avautua, mikä vapauttaa ja poistaa meissä olevan pahan olon. Toisen ryhmäläisen aito tunnekokemus peilautuu muihin ryhmäläisiin ja synnyttää heillekin tarpeen kertoa omasta vastaavanlaisesta tunnekokemuksesta. Ryhmädynamiikka säilyy, kun kaikki ryhmässä kuuntelevat empaattisesti ja ymmärtäväisesti toinen toistaan, ilman arvostelua, neuvoja ja ratkaisuja ja osallistuvat itse vuorollaan tunteidensa avoimeen ja rehelliseen jakamiseen.

Ryhmädynamiikka säilyy hyvänä puhumattakin, jos ryhmässä on kyky kuunnella hiljaisuutta levollisesti. Myös hiljaisuus, kehonliikkeet, eleet, katseet, huokaukset ovat dynamiikkaa. 

Tunneryhmässä on välillä tunnemaalausta ja muita vaihtuvia aiheita perustunteiden lisäksi.

Ryhmä kokoontuu kahden viikon välein, kaksi vuotta. 

Jos mietit tälläista vaihtoehtoa sinulle, niin vapaana on kaksi paikkaa.

Päivikki

Sisäinen lapsi

Useimmat meistä ovat jääneet jostain asiasta vaille lapsuudessa tai nuoruudessa.
Perusturvallisuus on voinut olla häilyvää, on voinut puuttua syliä, lohdutusta tai ei ole saanut olla näkyvä. Jos syvimmät rajat on rikottu jo varhain, pienen lapsen sisällä on syvät arvet. Jos on tarvinut kantaa isän tai äidin huolia pienestä pitäen tai pitänyt olla reipas. Sairastunut vahvuuteen.

Voi tulla ensin kapinaakin, että jos itsestä riippumattomista syistä on kokenut tai jäänyt vaille, mitä se onkaan, että pitääkö ne yksin käydä läpi. Eikö hän tai he, joilta olisit tarvinnut enemmän voisi sinua eheyttää? Nämä jäljet johtavat sukupolvienkin taakse.
Usein ei, tai voivat he olla tukena, jos he suostuvat kuulemaan miltä sinusta on tuntunut ja tuntuu. Välttämättä kokemustasi ei uskota. Se on surullista ja raskasta, mutta kukaan ei voi puolestasi selittää tyhjäksi sinun elämää. Sinulla on oikeus tunteisiisi.  Ei tarvitse perustella järjellä tai yliymmärtää. Se ei auta juuri sinun kokemusta. Muista aina, että sinä olet itsellesi tärkein.

Asian voi kääntää myös niin, että onneksi eheytyminen ei ole riippuvainen muista, vaan voit sen tehdä itse niin hyvin ja omiin tarpeihin nähden parhainpäin, kuin voit. Sinulla on vastaukset, mitä tarvitset.

Emme voi saada aikuisena keneltäkään niin paljon tukea ja turvaa, kuin itseltämme.
Sisäisen lapsen löytäminen on iso voimavara.
Hän ei jää enää koskaan yksin, kun sinä lohdutat ja pidät huoli. Voit ajatella, että on sinä aikuinen tässä hetkessä ja pienempi ihminen vieressä. Kuljette ja koette yhdessä. Jos olet pelokas tai sinulla on surullinen mieli, voit miettiä, mitä sanoisit sisäiselle lapsellesi? Ottaisitko syliin, miten lohduttaisit?
Voitte yhdessä palata ajassa taaksepäin, niihin hetkiin, joissa tarvit vahvistusta. Sinä aikuisena tuet vierellä.
Jos sisäiseen lapseen on vaikea saada yhteyttä, joillekin auttaa valokuvien katsominen. Näin voi saada tunnemuistoista paremmin kiinni. Omaa lasta hoitamalla voi hoitaa ja vahvistaa myös itseä.

Sisäinen lapsen ikä voi vaihdella, minkä ikäiseksi hänet miellät. Ensin hän voi olla vauva. Haluat pitää kantoliinassa ja pitää häntä paljon lähellä. Vähitellen lapsi voi kasvaa ja saada juosta huolettomana pikkutyttönä tai poikana. Koskaan ei ole myöhäistä saada viettää synttäreitä, joita olisit halunnut tai nauttia koko perheellä vietetystä ajasta. Ja siitä vahvistua taas kohti nuoruutta ja aikuisuutta.

Esimerkiksi surun käsittely ei ole aina helppoa. Trauma voi olla niin musertava. Voi olla vaikea opetella puhumaan ja tunnustaa olevansa apua vailla, monista eri syistä. Minun suru oli isona möykkynä yli kymmenen vuotta. Luulin, että olin käsitelllyt sen, itkinhän yksin paljon.
Kun tuli aika kohdata suru, käsittelin sitä nimenomaan 16-vuotiaan sisäisen lapseni avulla. Enää en perustellut järjellä ja koittanut olla vahva ja reipas. Itsekkäästi, paljaana surin omaa tunnetta läheisen kuolemaan liittyen. Olin heikko ja tukea tarvitseva. Olin valmis kohtaamaan kokemani.

Näin vapautuu tunnetraumoista ja pääsee eteenpäin.

Lämmöllä, Päivikki