Omia kuulumisia voi peittää tai jättää ikävämmät kertomatta. Joskus ehkä ajatella, ettei jaksa puhua mitään raskasta. Eikä aina tarvi jaksaakaan. Saa valita itse kenelle uskoutuu. Vaara on siinä vaiheessa, jos häpeä ottaa liian ison vallan, eikä vuorovaikutuksessa ole rehellisyyttä ja avoimuttaa. Onko olemassa ihmistä, jonka elämässä ei ole välillä vaikeaa ja myös vastoinkäymisiä? Henkilökohtainen kulissi voi murtua pakolla vaikkapa uupumuksen edessä. Todellisuuden paljastaminen on tie kohti tervehtymistä.

Paha olo voi kasvaa suureksi, jos tiedostaa, että jotain on pahasti pielessä, mutta pelko perheen paljastamisesta suuri. Pelko voi hyvinkin estää hakemasta apua. Vanhempien auktoriteetti voi olla myös kulissin muurina. Kotoa poismuuton jälkeen silmät voi aueta enemmän ja rohkaistua puhumaan kokemuksistaan ääneen. Ketään ei tarvitse yliymmärtää järjellä, vaan jokaisella on oikeus omaan kokemukseen ja tunteeseen. Toinen ei voi sivusta vähätellä, että ei sinun kokemus voi noin olla.
Auttaako kulissin pitäminen sitten jotakin? Suojelee ainakin häntä tai heitä, joiden toimintaan pitäisi puuttua. Tai tapahtumat ovat jo tapahtuneet, mutta niistä pitäisi tekijällä/tekijöillä kantaa vastuu. Tunteet siirtyvät tutkitustikin epigeneettisesti eli solutasolla.
Näin ollen tieto omasta perimästä, vanhempien, isovanhempien jne voi auttaa itseä tietoisuuteen miksi itse on sellainen kuin on. Miksi reagoi tietyllä tavalla? Onko jotain sukupolvien yli jatkuvia traumoja, kuten seksuaaliset hyväksikäytöt?
Miksi kulissi sitten tulisi paljastaa? Elämänlaatu paranee ja energiaa ei kulu salailuun. Aitous mahdollistaa itselle ja muille mahdollisen avun saamisen. Täytyy voittaaa pelko ja puhua häpeä ääneen.
Jälleen ajattelen lapsia. Että heidän huominen olisi kevyempi.<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti