Kulissin kaapu

Kulissin todellisuus peittyy salattuun kaapuun. Todellisuuden salassa pitämiseen käytetään valtavasti energiaa. Kulissi voi koskea yhtä ihmistä, koko perhettä tai sukua laajemmin.

Omia kuulumisia voi peittää tai jättää ikävämmät kertomatta. Joskus ehkä ajatella, ettei jaksa puhua mitään raskasta. Eikä aina tarvi jaksaakaan. Saa valita itse kenelle uskoutuu. Vaara on siinä vaiheessa, jos häpeä ottaa liian ison vallan, eikä vuorovaikutuksessa ole rehellisyyttä ja avoimuttaa. Onko olemassa ihmistä, jonka elämässä ei ole välillä vaikeaa ja myös vastoinkäymisiä? Henkilökohtainen kulissi voi murtua pakolla vaikkapa uupumuksen edessä. Todellisuuden paljastaminen on tie kohti tervehtymistä.

Perheissä voidaan salata esimerkiksi päihdeongelmia, perheväkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, henkistä- ja fyysistä väkivaltaa. Etenkin vanhempi sukupolvi ajatteli enemmän, että nämä on asioita, joista ei ole hyvä "huudella", vaan pidetään ne tiedot perheen sisällä.

Paha olo voi kasvaa suureksi, jos tiedostaa, että jotain on pahasti pielessä, mutta pelko perheen paljastamisesta suuri. Pelko voi hyvinkin estää hakemasta apua. Vanhempien auktoriteetti voi olla myös kulissin muurina. Kotoa poismuuton jälkeen silmät voi aueta enemmän ja rohkaistua puhumaan kokemuksistaan ääneen. Ketään ei tarvitse yliymmärtää järjellä, vaan jokaisella on oikeus omaan kokemukseen ja tunteeseen. Toinen ei voi sivusta vähätellä, että ei sinun kokemus voi noin olla.

Auttaako kulissin pitäminen sitten jotakin? Suojelee ainakin häntä tai heitä, joiden toimintaan pitäisi puuttua. Tai tapahtumat ovat jo tapahtuneet, mutta niistä pitäisi tekijällä/tekijöillä kantaa vastuu. Tunteet siirtyvät tutkitustikin epigeneettisesti eli solutasolla.
Näin ollen tieto omasta perimästä, vanhempien, isovanhempien jne voi auttaa itseä tietoisuuteen miksi itse on sellainen kuin on. Miksi reagoi tietyllä tavalla? Onko jotain sukupolvien yli jatkuvia traumoja, kuten seksuaaliset hyväksikäytöt?

Miksi kulissi sitten tulisi paljastaa? Elämänlaatu paranee ja energiaa ei kulu salailuun. Aitous mahdollistaa itselle ja muille mahdollisen avun saamisen. Täytyy voittaaa pelko ja puhua häpeä ääneen.

Jälleen ajattelen lapsia. Että heidän huominen olisi kevyempi.<3

Millaisen vanhemmuuden mallin olet saanut?

Vanhemmuus on jatkuvaa kasvua. Kukaan meistä ei pysty vastaamaan lasten tarpeisiin täydellisesti. Jotta lapsi voi ottaa vastuun omasta elämästään, hän tarvitsee silti lapsuudessaan riittävää vanhemmuutta.
Turvallista, läsnäolevaa aikuisuutta. Aikuisen, joka ottaa vastaan lapsen tunteet riittävästi. Rajat ja rakkautta niiden sisällä. Perheessä huomataan asioita, puhutaan, pyydetään apua, tunnetaan, luotetaaan omaan kokemukseen ja koetaan läheisyyttä.

Mitä paremmin vanhemmat ovat tietoisia omista tunteistaan, sitä parempi itsetunto heillä on. Sitä helpompi heillä on ottaa lasten tunteet vastaan ja tulla heidän kanssa paremmin toimeen. Myös sellaisen lapsen, joka muistuttaa itseä eniten.
Jos ei itse ole saanut olla tarvitseva tai heikko, niin vaikea sitä on sietää lapseltakaan.

Entä millaista on, jos vanhemmuus ei ole riittäävää?
Vanhemmat ovat vieraantuneita itsestään, eivät tiedä millaisia itse todelllisuudessa olevat. He ovat ulkoaohjautuvia esimerkiksi päihteiden, arvostetun aseman tai tavaroiden kautta. Vanhemmat eivät osaa olla läsnä, aito läsnäolo vaatisi kosketuksen itseenkin.

Tällaisessa perheessä ei puhuta, varsinkaan vaikeista asioista ja tunteista. Lapset joutuvat käsittelemään ne itse, usein kyvyttöminä painavat ne syvälle sisimpäänsä. Lapset joutuvat kehittämään itsellen roolin, joka on selviytymiskeino; miellyttäjä, vahvuuteen sairastunut, kiltiksi pakotettu, ylivastuullinen jne.

Mitä aikaisemmin roolin on joutunut ottamaan, sen paksumman kuoren alle jää lapsen todelliset tarpeet ja tunteet. Identiteettiä on näin ollen vaikea muodostaa. Jos tällaisen mallin saamisesta ei ole tietoinen, kierre jatkuu taas seuraavaan sukupolveen.

Vanhemmuudessa syyllisyys riittämättömyydessä on herkästi läsnä. Kukaan ei ole täydellinen. Pähkinänkuoressa se, että miten kohtaat toisen ihmisen, lapsen, jos et ole kohdannut itseäsi.
Mennyttä ei voi muutta, ymmärrys ja anteeksipyyntö ovat auttavia asioita eteenpäin. Lapsi saa tuntea ja hänen kokemuksensa on tosi. Vanhempia ei tarvitse yliymmärtää järjellä.