Miten jaat ajankäyttösi?

Ajankäytön tapoja on erilaisia. On asioita, joita on pakko tehdä tietyn verran ja sitten aika, jonka  jakamisen voi valita. Aikasyöpöistä puhutaan paljon. Haluan tarkastella enemmän sitä, kenen kustannuksella aikaa voi käyttää erilaisiin kohteisiin.

Eletään suorituskeskeisessä ajassa. Luottamustoimet voivat olla antoisia ja mielenkiintoisia. Onko niissä tasapaino vai vetääkö kenties maine ja kunnia, niin että vaikkapa perhe kärsii? Tuleeko aiheesta kotona riitaa ja kaikki eivät ole tilanteeseen tyytyväisiä? Onko perheessä enemmän toinen se, jonka menot ovat tärkeämpiä vai joustaako molemmat? Harrastuksista pois jääminen tai sairaan lapsen kanssa kotiin jääminen.

Riittääkö päivätyöhön työhön mitoitettu aika vai ovatko ylityöt miten jatkuvia? "Täytyykö" töitä jatkaa vielä kotona? Kärsiikö siitä lapset tai puoliso? Näkyykö liian vähäinen palautumisaika tiuskimisena tai pahantuulisuutena? Jääkö vastuu vaikkapa kodista liikaa toisen hartioille, niin ettei molemmat osapuolet ole tilanteeseen tyytyväisiä? Vastuu parisuhteesta on molemmilla ilman lapsiakin.

Asioita voidaan tehdä liikaa vaikkapa puolison voimavarojen kustannuksella. Hinta jaksamisen kautta voi olla silloin kova. Toipumisaika on usein pitkä. Kaikki ei välttämättä toivu koskaan ennalleen. Vastuu ei:n sanomisella on jokaisella aikuisella itsellään. Kertoa missä omat rajat menevät.

Joskus ajankäytön ja voimavarojen suhteellistamista voi joutua opettelemaan kantapään kautta. Esimerkiksi joku voi haluta rakentaa kodin itse päivätyönsä ohessa. Ei ole välttämättä kokemusta kuinka äärimmäisyyksiin jaksaa sekä rakentaja, että mahdollinen puoliso lasten kanssa kotona.

Onko sinulla aikaa olla lapsillesi läsnä? Pelata, leikkiä tai tehdä jotain arkista yhdessä? Onko vastaus pyyntöön usein kielteinen? Meneekö kodin jatkuva kiillottaminen tai some-maailmassa haahuilu liian usein lasten kanssa olemisen edelle?

Kiireen hokemisella voidaan haluta viestiä olevamme jotenkin korvaamattomia, tärkeitä. Asioita haalitaan liikaa. Mitä haetaan sillä kerskumisella, kuinka
paljon tehdään ylitöitä, kuin juostaan harrastuksista toiseen tai missä kaikissa luottamustoimissa on? Kuin useasti olet pysähtynyt miettimään ja kysymään, ovatko ne kaikille osapuolille ok? Kaikkea voi lähteä suorittamaan. Suorittamisella voidaan myös paeta. Juosta itseään karkuun. Omaa vastuuta karkuun.

Jakautuuko ajankäyttösi arvojesi mukaan? Mikä viime kädessä on tärkeää?

Lapseni siivet ja juuret

Voin antaa lapselleni siivet ja juuret. Juuret he ja minäkin saamme myös esivanhemmiltamme. Siivistä toivon vahvat ja herkät. Sopivan taipuisat eri vaiheisiin, mutta niin, että ei tarvitse ylittää sitä mikä ei tunnu hyvälle.

Vanhempi useimmiten haluaa lapsen parasta. Kaikki jäävät vaille jossakin osa-alueella. Se mitä lapsen parhaaksi yrittää, ei täydellisesti kenelläkään toteudu. Ja sitä, mistä lapsi jää vaille, ei voi vähätellä sivusta kukaan.

Kun lohduttaa lasta, vahvistaa myös omaa sisäistä lasta. Lapsellekin voi myös hokea lauseita, joissa ei ole tunne mukana. Sanat jäävät kaikuna ilmaan ja hämmentävät.

Lapsi tietää mikä on aitoa.

Sinä päivänä, kun lapseni tulet luokseni ja kerrot missä en onnistunut. Toivon, että voin asettua asemaasi ja kuunnella. Kuunnella, miten juuri sinä olet kokenut. Etten lähde selittämään, mikä tilanne minulla oli omassa elämässä, sinun ei tarvitse järjellä yliymmärtää minun toimintaa. Sinulla on oikeus omiin tunteisiisi. Sen voin sinulle ehkä joskus myöhemmin kertoa, mutta tärkein on sinulla tulla kohdatuksi ja kuulluksi.

Meidän 3,5-vuotiasta jännitti joululoman jälkeen kerhoon meno. Keskustelimme siitä uudestaan ja hän itse totesi, että yhdessä selvitään. Jotain hänelle oli jäänyt tukemisesta mieleen.

Tämä on myös lause, jota lapset käyttävät leikeissään. Kunpa jokaisella ainutlaatuisella, arvokkaalla lapsella olisi turvallinen aikuinen, johon luottaa. Että kenenkään ei tarvitse selvitä yksin. Ei lapsen, eikä aikuisen. Jokaisella lapsella on oikeus ehjään lapsuuteen.

Ole rauhassa, äiti on tässä. 

Olet suuri ihme.

Olet turvassa.

Olet tärkeä ja arvokas.

Yhdessä selvitään.

Olet rakas.

Äiti rakastaa sinua.

Päivikki

Masennus on koko perheen sairaus

Masennus on suomalaisilla yleinen sairaus.
Sairauteen johtavia syitä on monia. Isot vastoinkäymiset voivat viedä elämänilon. Käsittelemättömät tunteet vievät energiaa, jos elämässä täytyy paeta tiettyjen tapahtumien käsittelyä. Yksinäisyys tänä päivänä on valitettavan yleistä. Stressi on myös kuormittava etenkin pitkään jatkuneena. 

Jos perheessä on yksi masentunut, se vaikuttaa jokaiseen perheenjäseneen. Läheisiä voi kalvaa syyllisyys, onko sairaus minun syy. Etenkin lapset voivat näin tuntea, ellei heille sanoiteta, mistä tilanne johtuu.

Masentuneen puoliso tarvitsee myös tukea. On tärkeää kysyä myös häneltä, miltä tuntuu ja miten hän jaksaa. Hänen harteilla voi olla iso taakka vastuuta; oma työ, lapset, arjen pyörittäminen ja vielä koittaa tukea masentunutta. Jos sillä hetkellä vahvemman voimavarat kuluvat loppuun, korttipakka on vaarassa romahtaa. Myös ammattiapu voi olla suositeltavaa, jossa saa purkaa omat tuntemukset. Jokaisen täytyy saada olla myös heikko. Jos näin ei ole, uupumus voi tulla kovan kautta myöhemmin.

Masennukseen liittyvä häpeän verho on onneksi hälvenemässä. Toipuminen lähtee siitä, kun itse myöntää tarvitsevansa apua ja asiaa vie eteenpäin. Reippaalla ja vahvuuteen sairastuneella voi olla erityisen vaikea olla heikko. Aina ei ole pakko jaksaa.
Masentuneelta kysytään voimia vaatia itselle muutakin, kuin lääkehoitoa. Vertaistuki on tässäkin tärkeää. Parhaimmillaan toipumisaika on matka itseensä. Kohti omaa, vahvempaa identiteettiä.

Syksyn herättämää

Mitä syksy sinulle merkitsee? Onko se voimaa upeasta luonnosta? Onko se pelkoa alakulosta ja pimeästä? Onko syksy enemmän uhka vai mahdollisuus?

Syksyyn liitetään usein uuden aloitus. Koulujen alku, uusi harrastus, töiden alku loman jälkeen. Syksy voi olla myös tietynlainen välitilinpäätös ennen uuden aloitusta. Voi pysähtyä miettimään, mitä haluan ja mistä voisin päästää irti. Onko jotain mitä elämässäni haluaisin muuttaa. Ja mitkä ovat ne askeleet, joita pitkin kohti muutosta pääsee.

Syksy on minulle ollut aina vuodenajoista numero yksi. Minun aika alkaa, kun saa kietoutua villapaitaan ja huiviin. Ruska on väreineen hyvin voimauttava. Viihdyn luonnossa myös yksin hiljaa. Kaikki kaunis ympärillä ja täydellinen läsnäolo.

Lapsena kaipasin synnyinseudultani vielä ylemmäs Lappiin. Ruskaan liittyy jonkinlaista taikaa. Miten luonto näyttää siinäkin monimuotoisuuden ja voimakkuudensa!

Syksyllä lisääntyvä pimeys voi myös pelottaa. Pelko voi olla myös konkreettistä, kun valo ympärillä vähenee, keskiöön jää enemmän ihminen itse. Miten hyvin valoa oma sisin kestää? Onko siinä varjoja, joita ei halua itsekään nähdä? Oletko paossa itseltäsi, läheisiltäsi?
Onko pakokeinona työ, suorittaminen, kiire, some, liiallinen liikunta, shoppailu tai epämääräinen haahuilu?

Sinä itse voit hehkua pimeyden keskelläkin. Kilpaa ruskansävyjen kanssa! Ottaa sateen vastaan puhdistavana huuhteluvetenä. Sillä näitä me tarvimme. Saada oma sisäinen hehku näkyviin ja tarpeen tullen veden mukana päästää irti siitä,mikä itseä ei enää palvele.

Voimauttavaa syksyä toivotellen
Päivikki

Mitä pakkaat hyvinvointireppuusi mukaan?

Nukkumaan käydessä ajattelen: 

Huomenna minä lämmitän saunan, 

pidän itseäni hyvänä, 

kävelytän, uitan, pesen, 

kutsun itseni iltateelle, 

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: 

Sinä pieni urhea nainen, 

minä luotan sinuun. 

- Eeva Kilpi -

Tämä on yksi voimauttava lempiruno. Mitä voin tuolle pienelle urhealle naiselle tai miehelle tehdä, että hänen hyvinvointi lisääntyy?

Tässä runossa on myös esimerkki, miten voi ajatella sisäisen lapsen hoivaamista. Mitä hän nyt tarvitsee? Lepoa, liikuntaa vai kuuntelemista?

Jos elämä on tosi täyttä, on myös vaikea kuulla itseä, ellei tietoisesti ota aikaa.
Oman ajan ottamisen voi aloittaa vaikka viidestätoista minuutista päivässä. Itselle voi tehdä suunitelmaa, millä tavoin voimauttavia hetkiä lähtee lisäämään. Omassa hetkessä voi vain hengitellä, kuulostella kehoa ja mieltä miltä tuntuu tai vaikka kirjoittaa.

Kirjoittaminen on myös hyvä väline itsensä terapioimiseen. Aamuisin voi kirjoittaa aamusivuja. Vapaata tajunnanvirtaa, onko asioita mikä painaa tai stressaa. Kirjoittamisesta voi tulkita, mitä itselle kuuluu.

Kirjoittamalla voi vahvistaa itseä. Ketkä ihmiset ja mitkä kohtaamiset ovat olleet sinulle merkittäviä. Onko joku ihminen, jonka kanssa käyty keskustelu on ollut jonkinlainen taitekohta elämässäsi?
Haluaisitko keskustella kyseisen ihmisen kanssa tällaisesta hetkestä uudestaan tai kiittää häntä?

On tärkeä miettiä miten itseä kohtelee. Onko tyyli aina rankaisevaa, kovaa ja enemmän vaativaa? Riitänkö tällaisena, epätaydellisenä? Onko vartalo aina vääränlainen vai ihailenko itseäsi? Onko minulla ympärillä kaikki se minkä tarvitsen vai janoaako mieli aina lisää ja lisää? Hukutanko materiaalilla jonkun tunteen, joka täytyisi kohdata?

Tarvittaessa uskalla myös myöntää itselle, jos tarvitset ammattiapua. Itselle myöntäminen ja avun hakeminen on iso askel eteenpäin. Ketään lähimmäistä ei voi velvoittaa omaksi terapeutiksi, koska ihmissuhdekin kärsii siitä paljon.

Rohkeasti pakkaamaan omaa hvyinvointireppua, mitä sinne haluat itse mukaan. Luottavaisin mielin kohti omaa suuntaa, elämä kyllä kantaa! <3

Onko hyvinvointisi uhka

Kun teet päätöksen lähteä tutkimusmatkalle elämääsi ja saat lisää hyvinvointia, se ei välttämättä miellytä kaikkia. Joillekin se voi nimittäin olla uhka, että alat voimaan liian hyvin!

Hyvinvointi edellyttää kykyä seistä omilla jaloillaan. Se on tietämistä yhä enemmän, kuka olen, mitä tunnen ja mitä tarvitsen. En ole tässä enää muista riippuvainen. Se on rohkeutta voida hyvin, vaikka muut eivät ole vielä valmiita avaamaan silmiä elämän tosiasioille.

Hyvinvoinnissa on myös riski. Monet vastustavat eri keinoin tällaista päätöstä. Kaikki ne vastustavat, jotka eivät halua ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Tällaiselle ihmiselle toisen päätös voida hyvin on uhka. Hyvinvoinnin saavuttamiseksi  joutuu kohtaamaan traumansa. Kääntämään monta kipeää kiveä ja vaillejäämistä. Voit muistuttaa läheistä samoista, isoista traumoista, että olet vaarassa joutua hylätyksi. Joskus perheenkin hylkäämäksi. Tärkeintä on, ettet enää itse hylkää itseäsi.

Jotta voi hyvin, täytyy uskaltaa olla myös näkyvä. Piirrän ja määrittelen omat rajat. Minä näyn ja kuulun. Minulla on mielipiteitä, vaikka niitä ei hyväksyttäisikään. Hyvinvoiva ihminen ottaa vastuun omista tarpeistaan. Hän ei odota, että muut tekevät hänet onnelliseksi. On vastuutonta valittaa, miten muut itseä kohtelevat, jos ei pidä omista rajoista kiinni. Täytyy myös vakavasti harkita ihmissuhteita, rikotaanko rajoja toistumiseen. Ei tarvitse alkaa kenenkään uhriksi. Muut eivät arvosta minua, jos en itse arvosta itseäni.

                                       Kuvat Suvi Kajava  

Itsenäistyminen omaksi itsekseen, on usein tuskainen prosessi. Kaikki ihmiset eivät ehkä jää rinnallesi. Mutta, kun vaakakuppiin laittaa hyvinvoinnin ja elämänlaadun, niin ei tarvi miettiä kahdesti. Matkaa voi verrata perhoseen. Hauras perhonen voi hautautua painavan lastin alle. Kun sitä aletaan kaivamaan esiin, siivet alkavat vahvistua. Ne alkavat oieta. Jonain päivänä perhonen on valmis lentoon. Jatkossakin lentoreittiä saa valita huolella ja silti välillä tulee törmäys.
Muista, että elämä kantaa, perhostakin. <3

Onnellista, valoisaa ja voimauttavaa matkaa itseesi!

Päivikki

Ps. Kuvan laavullakin on tainnut olla raskas lasti. ;)

Kulissin kaapu

Kulissin todellisuus peittyy salattuun kaapuun. Todellisuuden salassa pitämiseen käytetään valtavasti energiaa. Kulissi voi koskea yhtä ihmistä, koko perhettä tai sukua laajemmin.

Omia kuulumisia voi peittää tai jättää ikävämmät kertomatta. Joskus ehkä ajatella, ettei jaksa puhua mitään raskasta. Eikä aina tarvi jaksaakaan. Saa valita itse kenelle uskoutuu. Vaara on siinä vaiheessa, jos häpeä ottaa liian ison vallan, eikä vuorovaikutuksessa ole rehellisyyttä ja avoimuttaa. Onko olemassa ihmistä, jonka elämässä ei ole välillä vaikeaa ja myös vastoinkäymisiä? Henkilökohtainen kulissi voi murtua pakolla vaikkapa uupumuksen edessä. Todellisuuden paljastaminen on tie kohti tervehtymistä.

Perheissä voidaan salata esimerkiksi päihdeongelmia, perheväkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, henkistä- ja fyysistä väkivaltaa. Etenkin vanhempi sukupolvi ajatteli enemmän, että nämä on asioita, joista ei ole hyvä "huudella", vaan pidetään ne tiedot perheen sisällä.

Paha olo voi kasvaa suureksi, jos tiedostaa, että jotain on pahasti pielessä, mutta pelko perheen paljastamisesta suuri. Pelko voi hyvinkin estää hakemasta apua. Vanhempien auktoriteetti voi olla myös kulissin muurina. Kotoa poismuuton jälkeen silmät voi aueta enemmän ja rohkaistua puhumaan kokemuksistaan ääneen. Ketään ei tarvitse yliymmärtää järjellä, vaan jokaisella on oikeus omaan kokemukseen ja tunteeseen. Toinen ei voi sivusta vähätellä, että ei sinun kokemus voi noin olla.

Auttaako kulissin pitäminen sitten jotakin? Suojelee ainakin häntä tai heitä, joiden toimintaan pitäisi puuttua. Tai tapahtumat ovat jo tapahtuneet, mutta niistä pitäisi tekijällä/tekijöillä kantaa vastuu. Tunteet siirtyvät tutkitustikin epigeneettisesti eli solutasolla.
Näin ollen tieto omasta perimästä, vanhempien, isovanhempien jne voi auttaa itseä tietoisuuteen miksi itse on sellainen kuin on. Miksi reagoi tietyllä tavalla? Onko jotain sukupolvien yli jatkuvia traumoja, kuten seksuaaliset hyväksikäytöt?

Miksi kulissi sitten tulisi paljastaa? Elämänlaatu paranee ja energiaa ei kulu salailuun. Aitous mahdollistaa itselle ja muille mahdollisen avun saamisen. Täytyy voittaaa pelko ja puhua häpeä ääneen.

Jälleen ajattelen lapsia. Että heidän huominen olisi kevyempi.<3